torstai 14. huhtikuuta 2016

Voi hyvä tavaton, että aika tuntuu kiitävän eteenpäin. Pienistä kääröistä on kasvanut terävähampaisia riiviöitä, joilla on jo tunteja virtaa päivän mittaan riekkua, nahistella, tutkia ja maistella. Välissä otetaan kimppaunia kasassa ja sama ralli alkaa uudestaan. Myy on kärsivällisyyden perikuva, jaksaa urheasti syöttää edelleen nisissä hampain roikkuvia vintiöitä ja komentaa lempeästi väsyessään korvissa roikkumiseen ja jatkuvaan näykkäilyyn. Ulkoilu on aloitettu pikkuhiljaa auringon paistaessa lämpimästi. Kamerakin oli mukana, mutta sisälle päästyä huomasin, ettei valo riittänyt sittenkään vielä kunnolla. Uusi kuvausrumba sitten sisällä ja voin kertoa, että näiden -edes jotenkin julkaisukelpoisten- kuvien takana on kymmenien kuvien sarja ... Ihana digiaika :D Pahoittelen kuvissa olevia varjoja... aika ei tässä kohtaa riittänyt niiden poistamiseen kuvan käsittelyllä. Tällä viikolla on, kuin varkain hiipinyt se tunne... Se jolloin tuntuu, että aika loppuu kesken ja pitää alkaa valmistautua lapsosten maailmaan päästämiseen.. Jälleen kerran olen äärimmäisen onnellinen, että olen tavannut viimeisen viikon aikana joukon mukavia ihmisiä, joiden hellään huomaan olen nämä ihanat mäykyn alut siirtämässä. Mutta reilu viikko vielä nautitaan heidän seurasta, iloisesta leikistä, pöljäilystä ja maailman parhaista hyvän huomenen toivotuksista, naama-märäksi-suudelmista ja pehmeästä vauvanturkista vasten poskea <3



Tyttöjen kimppakuvat <3









Ensimmäisenä O. Ofelia






Toisena O. Olivia






Pojat kimpassa <3






Pojista ensimmäisen Obelix







Toisena Oliver






Kolmantena Oscar




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti